Oivalluksia kosmetiikan saralla

Olen jo jonkin aikaa purkki purkilta siirtynyt luonnonkosmetiikan käyttäjäksi. Viimeisimpänä vaiheena vaihdoin kasvoveden himalajansuolaveteen, kuorinta-aineeksi otin kahvinporot ja viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä pesin hiuksen kananmunankeltuaisilla.

Note for myself:

Suolavesi kannattaisi tehdä valmiiksi, eikä joka kerta yrittää "sulattaa" kidettä kämmenessä, koska se ei sula ihan hetkessä, päädyn aika skraapimaan kasvoni suolakiteillä.

Keltuaiset kannattaa erotella erittäin tarkkaan, sillä pienikin jäämä valkuaista yhdistettynä lämpimään huuhteluveteen.. you know.. hyytyminen alkaa ja valkoiset kokkareet hiuksissa eivät oikein tee vaikutusta. Mutta muutoin tuo keltuaiskokeilu on mennyt ihan hyvin.

Seuraava etappi taitaa olla tuotekehittely, keittiöstä tuttujen aineksien käyttäminen ihonhoidossa. Aiheesta löytyy onneksi paljon materiaalia netissä. Täytynee vähän perehtyä aiheeseen ja jatkaa testausta.

Esittelyssä: Minni

Seuraavaksi esittelyssä Minni.

Minni on toinen puolisko lammaskaksosista, joihin Inka ihastui kasvattajamme kotitilalla. Kaksoset olivat pieniä orpokaritsoja ja vieraillessamme tilalla he olivat oikopäätä Inkan jaloissa.

Alle kuukauden ikäiset pirpanat.

Pari viikkoa myöhemmin oli muutama muuttuja, jonka seurauksena minulla ja Inkalla oli auton kyydissä Minni ja Mikki.


Kuvassa näkyy paremmin kaksosveli Mikki mutta kotimatkan tunnelma välittyy hienosti.
Eräänä alkukesän päivänä taittui kotimatka oman henkilöautomme takapenkin jalkatilassa.

Uudessa kodissa, Mikki etunenässä.

Minni ruokatauolla. Ensimmäiset viikot pullotus tapahtui kuusi kertaa päivässä.

Pasi ja Minni.

Minni on melko arka ja selvästi tukeutuu veljeensä Mikkiin monessa mutta rohkeus ja uteliaisuus vie kuitenkin välillä voiton ja Minni tulee portille kurkkimaan etunenässä.

Minni talvella 2016.

Kylmää

Vaikka olinkin suunnitellut esittelyjä tähän alkuvuoteen, niin pakko kirjoittaa kylmistä päivistä täällä meidän kotinurkissa.

Viimeiseen viikkoon on mahtunut jäätyneitä vesijohtoja, hyytyneitä autoja, yksi pettänyt käsijarru, jonka seurauksena pikkubussimme päätyi ojaan sekä lukematon määrä lämminvesiämpäreitä, joita on kannettu lampolaan. 

Olimme varautuneet pakkasiiin laittamalla sulanapitokaapelin lampaiden vesiastian pohjan alle. Mutta eihän se pelittänyt enää 27 asteen pakkasilla. Tämän vuoksi olemme kantaneet heille lämmintä vettä juotavaksi. 

Muutoin pakkaset eivät ole lampaiden eloon vaikuttanut. Samalla tavalla ne ovat viihtyneet ulkosalla kun aiemminkin. Syksyllä rakentamamme lampola on ns. kylmälampola, jossa "lämmönlähteenä" toimii kestopehku. Pehkun perustaksi laitoimme n. 10 cm risusilppua, jonka päälle tuli 15 cm turvelantaa ja kuivikkeeksi olkea. Olkea on lisätty tarpeen mukaan ja tuntuu kyllä siltä, että pehku olisi alkanut toiminaan. Mutta eihän se tietenkään koko lampolaa lämmitä, mutta tarjoaa lampaille lämpimän ja kuivan makuualustan.

Kanaset sen sijaan ovat päättäneet, etteivät halua ulkoilla enää kymmenen asteen pakkasilla, paukkupakkasista puhumattakaan. Kanalasta tehtiin lämpöeristetty ja hyvä niin. Kanalassa on pysynyt koko ajan noin +5 asteen lämpötila.

Esittelyssä: Huippu

Uuden vuoden kunniaksi ajattelin, että olisikin hyvä hetki esitellä tämä meidän katraamme. Ensimmäisenä olkoon vuorossa Huippu, katraan matriarkka, joka saapui täydentämään porukkaamme viimeisenä, eikä kuitenkaan vähäisimpänä.

Ensikosketus tähän sydämmelliseen uuheen tuli jo kesällä 2014, jolloin Huippu oli muiden mukana meillä kesälampaana. Huippu oli joukon uskaliain lammas, joka tuli rohkeasti tervehtimään heti ensihetkistä saakka.

Huippu kesällä 2014, melkoisen hoikka tyttö.

Samaisesta kuvasta tehtiin joulukortit myöhemmin syksyllä.

Huipusta tuli erityisesti lempilammas meidän Vilmalle, joka olikin suruissaan, kun Huippu joutui kotiutumaan kotitilalleen ennen muita. Halkeama sorkassa ja siitä seurannut ontuminen estivät Huipun kesävierailun jatkumisen meillä.

Alkusyksystä 2015 sain uutisiä Huipusta. Huonon tiinehtyvyyden vuoksi se olisi lähdössä poistoon. Pienoisen suostuttelun jälkeen päädyimme ottamaan Huipun tänne meille. Oma katraamme kun muodostui keväisistä karitsoista, niin Huippu toisi porukkaan vähän "järkeä".

Vilman ja Huipun jälleennäkeminen.

Hyvin kotiutui Huippu nuorisokatraaseen ja otti odotetusti paikan joukon uutena pomona. Niin kuin kuvasta ehkä näkeekin, Huippu on ottanut vähän kiloja sitten viime näkemän mutta kaipa se tuosta hoikistuu, kun yrittää pysytellä nuorison mukana.

Vaikka Huippu on huippukiva ja ystävällinen lapsien lellikki, niin kerrottakoon, että löytyi Huipusta vähän särmääkin. Hän meinaan oli hiukkasen eri mieltä meidän kanssa siitä, että keritäänkö häntä vai ei. Ja kookas kun on, niin siinä ei isännällä ollut paljon sanomista, kun Huippu otti ja läks livettiin. Päivän parhaat naurut saatiin, kun Huippu laukkaa isäntä kaulassa roikkuen.