maanantai 28. maaliskuuta 2016

Esittelyssä: Mymmis-Myy

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä lampaistamme on esittelyssä Mymmis-Myy aka Mymmis.

Mymmis kotiutui meille emänsä Kyllin kanssa viime kesäkuussa. Mymmis on reipas ja rohkea sekä helppo käsitellä, jokaisen aloittelijalampurin unelma siis. Rapsutuksista Mymmis ei meinaa saada tarpeekseen, vaan kerjää niitä lisää kuin koira.

Mymmis on karitsoistamme parhaiten kasvanut ja oli jo puoli vuotiaana tosi hyvän kokoinen. Itse hän ei ole oivaltanut muuttuneita muotojaan, vaan vielä isonakin hän pyrkii hyppäämään syliin, sillä tavalla etujaloilla nojailemaan tuohon vyötäisille :)


maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kevättä ilmassa

Talvi alkaa selvästi olla selätetty nyt, kun ollaan jo maaliskuussa. Aurinko lämmittää voimakkaasti päivisin vaikka yöllä pakkanen paukkuisikin. Ihanaa, linnut laulaa ja räystäät tiputtelee.

Talvi oli monella tapaa onnistunut. Paukkupakkasilla jaksettiin kantaa lämmintä vettä lampaille ja lampaat tarkenivat kylmlampolassaan oikein hyvin. Ruokaa on riittänyt ja herkuiksi on tarjottu kuusen havuja. Jännää aikaa kuitenkin, kun kyseessä ensimmäinen talvi lampurina.

Kanalassa lämpötila pysyi viidessä asteessa plussan puolella, eikä pahempaa mökkihöperyyttäkään kanasilla ole ollut huomattavissa. Lyhyen pimeän ajan vähämunaisen kauden jälkeen kanaset ovat jälleen intoutuneet munimaankin.

Maaliskuun alussa alkoi kanasilla ulkoilukielto mutta onneksi olin ajoissa liikkeellä ja tein ilmoituksen paikalliselle kunnaneläinlääkärille kanasten ulkoiluhalusta myös keväällä. Tämä ulkoilukielto koskee lintujen kevätmuuttoaikaa ja ulkoilurajoituksella on haluttu välttää mm. lintuinfluenssan leviäminen. Katettu tarha ja ilmoitus kuntaan antaa kuitenkin mahdollisuuden kevätulkoiluun. Tämä meidän porukka ei ole mahdollisuuksista huolimatta intoutunut talviulkoiluihin, joten kevättä odotellaan jo innolla.

Helmikuun alussa oli hetki, jolloin kanasetkin tulivat ulos.
Tammikuun pakkaset olivat helpottaneet ja lumikin oli sulanut hetkeksi.
Hiihtolomaviikolla oli jälleen lumipeite. Ja ihana tuo aurinko!
Lasten talvitaidetta.